keskiviikko, 20. syyskuu 2006

Keskeneräisiä töitä...

Surffaillessa löysin sivupohjia,aivan uusi juttu mutta päätinpä kokeilla saanko toimimaan. Jonkin verran sain taistella että ymmärsin miten tämä toimii, mutta kuten huomaatte,pohja on uusi! Sen löysin täältä.

Eilen vihdoinkin kävin läpi ompeluhuoneen pöydällä iät ja ajat lojuneet keskeneräiset projektit. Aikaa ei ole pahemmin muuhun riittänyt viimeaikoina kuin pojan perässä ramppaamiseen. Lucas keksi jonkin aikaa sitten että rullaamisen sijaan voi edetä suoraankin. Nyt sitten viipottaa olkkarissa kuin torpedo. Hetkeksikään ei selkäänsä uskalla kääntää.

No,joka tapauksessa pöydältä löytyi ainakin 6 valmiiksi leikattua vaippaa,osassa jo kuminauhat,osassa ei. Ne pitäisi saada valmiiksi ennenkuin jäävät pieneksi. Malli on aivan loistava MUMMUT-kaava!

Lisäksi epämääräisessä kangaskasassa oli lukematon määrä valmiiksi leikattuja koiranpukuja sekä muuta..niistä lisää sitä mukaan kun valmistuvat..päätin skarpata ja jättää netissä lorvailun vähemmälle ja tehdä hyödyllisempää..eli ommella pois ne "ikuisuusprojektit" :)

Tässä tämänhetkinen pääprojekti. Tulossa siis Lucakselle kevyt toppahaalari. Vuori unelmanpehmeää sherpaa Myllymuksuilta ja päällyskankaan ostin Turusta jostain nappikaupasta..nimeä en nyt millään muista.

192489.jpg

 Haalarissa on aplikoitu koiran pää. Elämäni ensimmäinen aplikointi ja syystäkin olen ylpeä :) Pelkäsin sitä aloittaessani että onnistun pilaamaan haalarin..mutta onneksi ei mennyt pilalle!

192490.jpg

 

Haalariin kuuluu lisäksi myssy,tumput ja töppöset.Niistä tulee kuva myöhemmin. Malli on otettu Ottobre-lehdestä. Numeroa en nyt muista.

 

sunnuntai, 17. syyskuu 2006

Uusi blogi..

Piti luoda uusi blogi kun entinen jostain syystä ei päästä mua itseään päivittelemään.

189360.jpg

 

Tämmöisiä nakkeja löytyy pentulaatikosta tuhisemassa. Lumin kauan odotetut pentuset. Isänä on ihana Heavy. 

Näistä lisää myöhemmin.

E-pentuset ovat jo kohta luovutusiässä..miten aika rientääkään..ihan mahdotonta..

189364.jpg

 

Fannykin löysi sitten kodin. Tytön kanssa kierrettiin huonolla menestyksellä muutamat näyttelyt  ennen muuttoa :) Ikävä on kova mutta Fannylle on parempi asua toisen harjatytön kanssa kuin meillä äidin helmoissa. Sen takia Fanny varmaan olikin niin epävarma näyttelytilanteissa kun oli oppinut turvautumaan emäänsä..Aika näyttää mitä tytöstä tulee. Tarkoitus olisi vielä käydä jossain pyörähtämässä että saisi tarvittavat arvostelut. Ikää löytyy vasta 7kk,joten kiirettä ei vielä ole.

189362.jpg

 

  • Henkilötiedot

    Juttua perheesti,kityrojekteista ja koiristani.

  • Tagipilvi